Äänestä sivuni Suomen Parhaaksi Verkkosivustoksi

Taiteilijajuhlaa

Taiteilijajuhlaa

On kulunut 10 vuotta, kun pääsin sisälle maalaamisen ihmeelliseen maailmaan. Aika on ollut antoisaa elämää luovuuden lähteillä. Tunnen suurta kiitollisuutta Luojaa, opettajaani Eero Paakkunaista ja lähipiiriäni kohtaan. Mutta erityisesti heitä kohtaan, jotka ovat olleet antamassa monimuotoista palautetta maalauksistani. Olen sen avulla kehittynyt asiatuntijoidenkin mukaan ihan huomioitavaksi suomalaismaalariksi. Kiitos kaikille Teille!

Ponnisteluni maalarina jatkuu huolimatta muista elämääni tänään muuttavista toimista. Olenhan perso uusille haasteille. Edessä ovat monet loppuelämäni haasteet, joihin tunnen aitoa kiinnostusta ja joissa koen vielä voivani toimia ennen muuta Sinun lähimmäiseni palvelijana. Antaessani, vaikka vain hiukkasen, tunnen kuuluvani yhteisöön ja samalla saan Teiltä sisällön tekemisilleni.

Toivon edelleen yhteytemme jatkuvan ja palautteen kovenevan. Siitä minä elän ja opin eniten. Arvostelu on aina auttanut, onpa se ollut myötä- tai vastakarvaista! Nöyryys on minunkin suurinta energiaa, jota toivon omaavani jatkossa enemmän kuin aiemmin. Värikäs menneisyyteni vaatii lisää värejä puhtaalle kankaalle! Sivellin ja myös palettiveitsi antavat kädessä ihanan luvan luoda uutta ehompaa Teille ja myös itselleni.

Helsingissä Kynttilän päivänä 6. helmikuuta 2011 Myös Yhteisvastuukeräyksen aloituspäivänä.

Juha Väätäinen