Äänestä sivuni Suomen Parhaaksi Verkkosivustoksi

Blogi

Klikkaa kuva suuremmaksi

PELKO PANEE UHITTELEMAAN!

On se kummaa kuinka pelko sokaisee ihmisen, politiikonkin! Nyt kun on käynyt ilmi se, minkä me useimmat tiesimme jo kuukausia sitten eli että niin Katainen kuin  Kiviniemi olivat ajat sitten luvanneet allekirjoittaa Suomen puustaimet kaikkiin Euroopan persaukisten valtioiden pelastusvekseleihin, niin alkoi uhittelu Soinille ja Perussuomalaisille ettei me oteta teitä hallitukseen. Miksikö ei? No siksi, kun te kaadatte koko Euroopan vakauden ja talouden, ha, hah haa! Suureksipa lapsukaiset Suomen merkityksen Euroopan taloudelle laskevat? Ja pitävät PerusSässää Euroopan suurimpana mahtina. Tietysti itsensä jälkeen!  Suhteellisuuden taju pettää lopullisesti! EI Soinin ei lisätakauksille Eurooppaa kaada, mutta säästää meidän vähäiset varamme kotimaan tarvitsijoille. Heitä riittää, K & K !

Oikeassa ovat vain siinä, että Suomen kansa, äänestämällä Perussuomalaiset valtaan, sanoo Euroopan rahan ahneille pankeille, sijoittajille ja rosvovaltioille kiitos nyt riittää. Lisää ei tipu siitä yksinkertaisesta syystä ettei meillä ole niitä rahoja, jotka ahneet ja velkaiset nielaisisivat loputtomaan kitaansa! Turha K & K uhittelee! Kiero ken kiero ja ei suinkaan Soini, vaan nämä kapsellissa kasvaneet poliittiset pimpot, jotka ovat saaneet elämän kokemuksensa vanhoista puolueohjelmista. Sillä mantralla ei tänään enää selvitä eikä heidän puolueillaan ole ikuista valtakirjaa hallitukseen. Aika on ohi ylimielisyyden antamalle vallalle!

Huhtikuun vaaleissa nähdään kumpaa kansa pitää järkevämpänä linjana: Soinin linjaa kieltäytyä Euroopan lisärahoittamisesta vai Kataisen ja Kiviniemen linjaa syytää Suomen velalla otettua rahaa eurooppalaisten pelurien pohjattomaan kaivoon! Kyllä kansa tietää tälläkin kertaa! Kansa myös päättää ketkä hallituksen muodostavat.

Ei sitä edeltä käsin sanele sen paremmin Soini kuin K & K:aan! Äänesi ratkaisee, rakas suomalainen lähimmäiseni! Vai määrääkö Sinua kreikkalaiset huijarit ja saksalaiset pankkiirit, jotka vonkuvat  Espanjaan ja Portugaliin sijoittamiaan rahoja Sinun kukkarostasi. Niiden saatavien takuumiehiksi K & K ovat suomalaisia veronmaksajia kiilaamassa.On mielenkiintoista nähdä yhtyykö tähän laulukuoroon lisänä vielä Jutta Urpilainen. Pahalta näyttää! Pelastakoon itsensä ken voi!

Oman kantani tähän kysymykseen voit todeta kirjoituksen ohessa seuraavasta vaalijulisteesta ja tarkemmin kaksi vuotta sitten kirjoittamastani EU - kannaotoistani kotisivuillani. Euro tappaa itsensä omaan ylimieliseen mahdottomuuteensa! Rahaliitto paha liitto! Siltä loppuu kohta riitto! Luotto meni jo!

PS. Ylimmän laatikon Eduskuntavaalit lokerosta painamalla löytyy  EU - ajatuksiani, laajempi eduskuntavaaliohjelmani ja selvitys tontinvuokrapolitiikasta!

 

 


Aiheet:  

Klikkaa kuva suuremmaksi

Hurjalta näyttää; vanhat puolueet pelkäävät!

Enpä ole moista ennen kokenut; paksunahkaiset , pitkään eduskunnassa istuneet kansanedustajat luikkivat hädissään pakoon kansan käydessä kyselemään ja moittimaan! Näin tuon tänään konkreettisesti Malmin markkinoilla!  Entinen suursuu Ben Zyskowicz luikki häntä koipien välissä Perussuomalaisten vaaliauton ympärillä kiehuvan väenpaljouden vieritse ettei olisi joutunut kiusallisten kysymysten vyöryyn perusturvasta, eläkkeistä, EU:sta tai alv:stä. Ei ollut miespahalla, eduskunnan hakkuvimmalla rakkikoiralla sisua jäädä totisten ihmisten kyselyiden eteen: livahti esitteineen kokkariladyjen teltan turviin! Missä olivat mahtipuheet ja kaunottaret?

Paremmin ei käynyt Eero Heinäluomalle: kantti petti,kun joutui haukkujen kohteeksi demarien tekosista; läksi kesken kaiken kotiin! Karskinkin miehen on turhauttavaa joutua syyttä suotta parjatuksi Jutta Urpilaisen rakkauden julistuksista tai Rakel Hiltusen petoksista eläkeläisille tai tontinvuokralaisille! Kun kuljin Malmintorin pääoven sivustaa, niin siinä majailivat ritirinnan teltoillaan demarit, kepulaiset, kokkarit ja vihreät eli koko viimeisten hallitusten kovimmat kansan hiillostajat. Ja saivat kuulla kunniansa. Epätoivo ja menettämisen löyhkä ( poliittinen pelkääjä haisee hikoillessaan kalmalta ) täytti sen osan toria eikä kansa siellä siksi kauaa viihtynyt.

Mitä nyt muutamat saatanat ja perkeleet kävivät heittämässä. Niin kovin, että kuului Iloisten Ihmisten soppatykille asti! Meillä Perussuomalaisten autolla nauru raikui ja muffinssit maistuivat! Ilmeet olivat keväästä ja edessä olevasta poliittisen vallanvaihdoksesta innostuneita ja iloisia. Tällaista vastaanottoa ja yhteistä kiihkoa en ole kanssaihmisissäni kokenut sitten Euroopan mestaruuksieni 40 vuotta sitten: kättelijää, kyselijää ja selkääntaputtajaa riitti jopa tungokseen asti!  Esitteet vietiin käsistä; olin tyttäreni, Reetan kanssa varautunut sentään 1000  ohjelmalehtisellä, mutta ne loppuivat kesken. Jano totuudesta ei sammunut kahvilla eikä nälkä politiikan saloista hernekeitolla.

Ihmiset halusivat purkaa patoutumiaan Kreikan rappiorahoituksesta, suurista EU - vääryyksistä, eläkkeiden ja opiskelijatukien riittämättömyydestä.  Yleensä elämän nurjuudesta, jonka he kokevat saaneensa kahdelta edelliseltä hallitukselta. Niissä pääpukareina kieroilivat  kepu, sdp, kok. ja vihreät . Nyt niille tulee huhtikuussa lunta tupaan, mutta sitä niitttää, mitä kylvää!

Ei käy sääliksi! Turhat teeskentelijät saavat mennä. Perusuomalaset ymmärtävät kansaa, me olemme sen lapsia ja syvintä ydintä. Me samaistumme Sinuun, koska olemme kasvaneet kanssasi! Luotamme Sinuun ja näkemykseesi!

Oma vaalikiertueeni jatkuu nousevalla viikolla seuraavasti: Muskettisoturit ja kreivitär - auto

Maanantai 21.3. Maunulan Suursuon Ostari klo 15 - 17

Tiistai 22.3. Konala, kauppakeskus Ristikko klo 15 - 17

Keskiviikko 23.3. Haagan tori 15 - 17

Torstai 24.3. Pasilan asema 15 - 17

Perjantai 25.3. Viikin Prisma 15 - 17

Lauantai 26.3. Kolmen Sepän patsaalla 12 - 16

Sunnuntai 27.3. Hietalahdentori 12 - 14, Ruoholahden S - marketilla 14.15 - 16.15

Aamut klo 7 - 9 metroasemilla Mellunmäessä, Kontulassa, Myllypurossa, Tallinanaukiolla ja Herttoniemessä maanantaista perjantaina!


Aiheet:  

Klikkaa kuva suuremmaksi

40 vuotta sitten, OSA VI; PAKKOLASKU, YLÖSNOUSU ja TEQUILA

Niin jäi Sao Paolo ja samba. Nelimoottorinen  PanAmin kone nousi taivaan korkeuteen puolivälissä maaliskuuta suuntanaan Mexico City!  Kun jättiliidokkimme oli juuri ylittämässä Amazonasjoen latvoja kuului ohjaamosta rauhallinen kapteenin ääni " koneemme kaksi moottoria on sammunut, Teillä ei ole mitään hätää, mutta joudumme tekemään pakkolaskun Guatemala Cityyn. Kaikki matkustajat majoitetaan lentoyhtiön omaan hotelliin kaupungin keskustassa. Turvallista loppulentoa! " Että sillai!

Ai kuinka hienoon hotelliin pääsinkään ja yksityishuoneeseen! Vedin juoksukuteet niskaan ja ryntäsin lenkille pitkin Ciudad de Guatemalan nurmikkoisia kävelykatuja. Kaupunki sijaitsee 1500 metriä merenpinnasta, mutta enpä tuota huomannut. Niin innoissani olin uudesta yllättävästä tilanteestani. Juoksu luisti mukavasti ja mieli keveni lisää, kun tiedustelin " milloin minun on buugattava jatkolentoni Mexicoon ". Vastaus nimittäin kuului  " sitten kun herra itse haluaa, lentoja on päivittäin ". Päätin olla kiirehtimättä. Sain ravintolasta ilmaiseksi hyvää ruokaa ja minullehan sopeutuminen " yläilmoihin " toteutuisi näinkin ihan tyydyttävästi. Päätin katsella maisemia muutaman päivän, kun siihen tilaisuutta tarjottiin.

Lopulta hermoni pettivät runsaan viikon " ilmaislomallani ". Ajattelin, että on parempi lähteä ennen kuin lähetetään! Selvisi, että turhaan hermoilin. PanAmin piikki oli auki ilman rajoituksia. Olisin varmaan voinut jäädä hotelliin muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi ilman,että kukaan jättihotellin respasta olisi huomauttanut mitään. Lensin Mexicoon 10 päivää myöhässä alkuperäisestä aikataulustani. Jos on Sao Paolo iso, niin on sitä myös Ciudad de Mexico. Kattilavajoamassa elää yli 30 miljoonaa ihmistä. Pääkatu Reforma aukeni silmiini 6 + 6 -kaistaisena ja kuulema 60 kilometriä pitkänä! Vähän pitempi pätkä kuin Piippolan kirkkotie!

Minulla oli taskussani aikoinaan Jouko Kuhalta saamani nimi ja osoite, johon voisin mennä saadakseni apua majoittumiseen ja muihin ongelmiini. Taxi pysähtyi isohkon rakennuksen eteen vehreässä puutarhakaupunginosassa. Oven avasi sisäkkö, jolle annoin paperilappuni ja jäin odottamaan. Hetken kuluttua ovesta ilmestyi ... Jouko Kuha! Yllätys oli melkoinen, mutta miellyttävä! Perässä asteli Orhan, sikäläisen Turkin suurlähettilään poika. Olin tullut siis Turkin lähetystöön, jossa Jouko  tuolloin majaili. Orhanin avulla löysin hotelli Polancon keskellä laajaa Chapultepeg-puistoa, jonka tuo Reforma halkaisee.

Halusin päästä sopimukseen 2 kuukauden diilistä niin, että asuisin ensi koeviikon; oma huone tv:llä, suihkulla, aamiainen, lounas ja illallinen. Katsoisivat kuinka elin ja tekisivät sitten tarjouksen koko ajalle. Täyshoitohinta!  Elin viikon kuin tulisin tekemään jatkossakin. Johtaja räknäsi sitten päivähinnan kuukausien oleskeluun, löi sen käteeni ja katsoi silmiini  kysyvästi. Senor Polanco, el nivel de precios es muy bueno para mi, Cracias! Llegamos a un contrato! Hinta sopi lompakolleni. Mulle jäisi taskuuni 100 amerikan taalaa maksettuani mexicolaisen tehovisiittini. Halusin täyden työrauhan, jota eivät häiritsisi mitkään ulkopuoliset tekijät.  Oli asunto, oli ruokaa, oli juomaa ja juostavaksi valtava puisto suoraa hotellin ovelta  ja Centro Olimpico de Mexicano ratoineen / punttisaleineen / hierojineen muutaman kilsan päässä. Mikä oli Piippolan pojan alottaa uusi tärkeä harjoitusjakso kohti odottavaa Euroopan elokuuta!

Jaksosta tuli elämäni kovin, tärkein ja myös tuottoisin, mutta ei sitä ihan ilman haavereita, vastuksia ja huvituksiakaan läpi saatu. Tequilaakin maistettiin, mutta missä, kenen kanssa ja miksi? Siitä kerron seuraavissa jaksoissa kuin myös harjoittelustani. Tiesittekö, mistä tequila valmistetaan? Oikein: kaktuksesta. Siksi olen ottanut kuvaksi tähän jaksoon kukkivan kaktuksen, jotta voitte todeta senkin, kuinka piikkisestäkin kasvista,  jos miehestäkin, löytyy kukkivaa kauneutta!

! Hasta luego amigos !

Aiheet:  

Klikkaa kuva suuremmaksi

"Kilteillä tytöillä" jo pitkään haisevat housuissa!

Sinäpä sen sanoit Tarjasemme, mutta vasta sitten kun ensimmäiset läjät  ovat olleet kuivuneina housuissa jo kuukausia. " Kilttien tyttöjen, Saksan ja Suomen ei tule toimia maksajana etelän poikien rahaleikeissä ". Mikään ei ole niin helppoa kuin olla jälkiviisas. Se vain osoittaa lausujan todelliseksi tyhmyriksi. Tai vastuunkiertäjäksi! Eipä ollut henkilöstä arvojohtajaksi, vaan jälkiarvostelijaksi. Totuus Saksan pankkien todellisesta likviditeetistä hermostuttaa Tyttö Merkeliäkin!

Timo Soini ei pelleile jälkikäteen, ei kiertele, ei kaartele. Ei ole tehnyt sitä ennen Kreikan tukipäätöksiä eikä tee sitä nytkään. Perussuomalaiset eivät leiki suomalaisten, Sinun; rahoillasi!  Eivät myöskään kuittaa kreikkalaisten ja muiden luikureitten laskuja. Sen ovat tehneet Katainen ja Kiviniemi; nämä siloposkiset seireenit Sinnemäkien ja Wallinien kuorolaulamana!

Nyt kun Kataiselta on loppunut käteinen ja Kiviniemeltä kylmettynyt loputkin rehellisyydestä, on tasavaltamme presidentti tullut Soinin linjoille ja rokottamaan lapsukaisia jälkijunaisella demaripropagandalla; ei taida muistaa, ketkä olivat kiikuttamassa Suomen rahaliittoon kansalta kysymättä: demarit Lipposen johdolla! Ei euroa näillä puheilla rouva presidentti puolusteta niin kuin ilmoitatte eikä sitä ole syytä puollustaakaan! Sehän on käytännössä kuollut, rosvojen reijille syömä valuutta! Jäljellä siitä ei ole muuta kuin mittaamattomat vaikeudet Euroopan taloudelle ja kohta 16 miljardin velat suomalaisille veronmaksajille! Varmaan duunarit tykkäävät tilanteesta vai mitä luulette " kiltit tytöt vallan huipulla " ?

Jatkopuheetkin on jo kuultavissa. Sinnemäki tosin vain sumuuttaa ja Arhinmäki säestää häntä pelottelullaan. Soinin ei tarvitse syödä sanojaan eikä minunkaan perua aiempia kantojani. Missä EU, siellä ongelma! Ei siinä enää auta puheet sen paremmin Haloselta kuin Kiviniemeltäkään. He puhuvat mitä puhuvat. Todellisuudessa pelastaakseen jo menettämänsä kasvot! Ei kuivunutta kakkaa pyllystään kannata pyyhkiä käsipyyhkeillä, parasta tehdä se kunnon mäntysuovalla ja runsaalla vedellä!

Kyllä kansa tietää tämänkin näköjään paremmin kuin posliinipojat ja -tytöt! Ken tytöistä ei sitä tiedä nyt, itkee ja tietää sen 17.huhtikuuta heti klo 20.00 TV-ruudusta. VALTA VAIHTUU SUOMESSA  ja jo on aikakin niin, että kansaa kuunnellaan ja sen tahtoa toteutetaan! Todellinen valta palaa kansalle, Sinulle, jossa elää totuus ja aito arjen tuntemus!

PS. Sain tänään numeroni kevään vaaleihin: 146 Helsingissä. Nyt vain vaalikentille julistamaan totuutta ja kuuntelemaan Sinua, jotta osaan, jos niin päätät, palvella isänmaatani ja sen asukkaita oikein tulevassa eduskunnassa. Kiitos neuvoistasi ja tuestasi tähän saakka!

Gallupluvut tänään eivät ole aidot ja sellaiset, joita ei olisi ennen julkistamista käsitelty.  Raakoja lukuja on " korjailtu kertoimilla " näin: kysytään varsinaisen utelun jälkeen , mitä puoluetta äänestitte viime vaaleissa ja sen jälkeen vielä vilkaistaan viime vaalien tulosta. Näiden jälkeen saatua tämän hetken tulosta " korjataan "  kertoimella edellisten vaalien suuntaan eli perusuomalaisilla alaspäin ja " suurilla " ylöspäin!  Luotettevilta toimittajilta saamani tiedon mukaan Perussuomalaisten raaka kannatusluku olisi yli 30%. Huh, oli miten oli, niin hyvältä näyttää Suomen kansa, KAIVATTU MUUTOS ON TULOSSA! Luota siihen ja äänestä oikein!

Aiheet:  

Klikkaa kuva suuremmaksi

Murheenaalto Japanissa, poliittinen hyökyaalto Suomessa

Käsittämättömyys piilee luonnonvoimissa, jotka eivät koskaan tule olemaan ihmisen hallittavissa. Oi niin pieni sä oot ihminen, vain mato maan, vaikka niin suurta olet valmis näyttelemään! Meidän on vaikea täältä kaukaa käsittää sitä järisyttävyyttä, mikä sisältyy näihin hetkiin ihmisille, eloonjääneille Japanissa. Herra maan ja taivaan antakoon kaikille japanilaisille voimia tässä hetkessä. Syvä osaanottomme olkoon muistutus meille itsellemme kaiken katoavaisuudesta ja omasta voimattomuudesta suurempien voimien edessä. Kukin meistä voi oman kanavansa kautta kartuttaa kansalaiskeräystä uhrien hätätilan helpottamiseksi.On syytä hiljentyä surun hetkellä ja kunnoittaa siten menehtyneitä.

Jos maanjäristys ja tsunami Japanissa tuhosivat työllä ja vaivalla rakennettuja koteja, katuja, rakennuksia, kokonaisia kaupunkeja ja perheyhteisöjä, niin meillä täysin ennalta ennustettava poliittinen huhtikuun hyökyaalto pyyhkäisee Suomesta vuosikymmenet maata ja kansalaisia piinanneet itseensä rakastuneet ja ihmisiä murheen aallossa pitäneet poliitikot! Meidän poliittinen tsunamimme hukuttaa ikuisuuden alhoon väärinkäytösten ja kykenemättömyyden edustajat. Ne, joilla ei ole ollut enää pitkään aikaan omaatuntoa ja kosketusta arjen ahertajan elämään. Saamme iloita huhtikuisesta hyökyaallosta;  Sinä, minä, hän, me aiheutamme tämän kevään puhdistavan tulvan. Me vapautamme äänestämällä itsemme viimeisten viidentoista vuoden kahleista. Meille kevät tarjoaa toivoa uudesta tulevaisuudesta.

Mitä suurempi huhtikuun hyökyaalto on, sitä suurempi puhdistus poliittisessa elämässämme tapahtuu! Valta kuuluu kansalle, ei umpikieroille poliitikoille!

KYLLÄ KANSA TIETÄÄ TOTUUDEN HELSINGISSÄKIN! Tämän hyökyaallon etenemistä Sinä autat äänestämällä perussuomalaista, jolla on omatunto tallella!

Oma viikon 11 ( 14. - 20.3. ) ohjelmani on seuraava:

Maanantai 14.3. klo 14 - 15.30 www.yle.fi/urheilu Suuri vaalipaneeli SLU:n talossa suorana ja illalla TV1:n ja TV2:n urheiluruudussa ja Radio Suomen Taustapeilissä Aihe "Miten saadaan toteutumaan, että olemme maailman liikkuvin urheilukansa? " Mukana Bryggarea, Kanervaa, Puoskaria ja monta muuta asianomaista! Illalla olen tavattavissa 16 - 18 Perussuomalaisten vaalikahviossa Hämeentie 7:ssa Hakaniemessä.

Tiistaina 15.3. aloitan päivän esitejakelijana Myllypuron metrroasemalla 7:n jälkeen ja jatkan kierrostani Tallinnan aukiolla 9:n jälkeen. Tartu hihaan! Illan tutkin Tontinvuokralaiset ry:n hallituksessa mm. kaupungin hallitukselle tehtyä budjettialoitetta tonttivuokrien jäädyttämistä nykytasolle. Tavattavissa nyös Hämeentiellä 16 -

Keskiviikkona 16.3. jakelen vaaliohjelmaani aamuin ja illoin niin Tallinnanaukion, Myllypuron kuin Kontulankin metroasemien maisemissa.

Torstaina 17.3. rysähtää:

Ensin Harjannostajaiset uudella Myllypuron Ostoskeskuksella ja sitten Vaalikiertueeni aloitus klo 15 - 17 Kontulan Ostarilla. Kolme Muskettisoturia ja ruhtinatar - vaalikiertue avataan soppatykein, lauluin ja julistuksin. Mukana perussoturit Seppo Kanerva, Pekka Tiusanen, minä ja Tuula Kuusinen.  Poliittinen hyökyaalto pannaan todenteolla liikkeelle! Tule mukaan tekevään joukkoon!

Perjantaina 18.3. Kiertueemme jatkuu 15 - 17 Kannelmäen Prismalla. Aamulla olen tavattavissa Itäkeskuksessa Koirasmarttojen aamusumpilla 10 - 12 .

Lauantaina 19.3. Kiertue jatkuu Jakomäen ostarilla 12 - 14 ja Tapulikaupungin kirjaston edessä 14.30 - 16.00

Sunnuntaina 20.3. kiertue jatkuu Malmin markkinoilla klo 10 - 15.  Tervetuloa tuomaan terveisiä ongelmista, jotka olisi Sinun mielestäsi korjattava ensi tilassa. Me soturit kuuntelemme ja ryhdymme puhaltamaan tuulta purjeisiin asiantilan korjaamisesksi. Nyt tarvitaan yhteisvoimaa pahan kengittämiseksi!


Aiheet:  
Julkaise syötteitä