Blogi
HALVALLA MENI, MUTTA OIKEIN!
Britit otti sen, minkä muut tarjoilivat heille kympin finaalissa. Mo Farah retkutti ennen muita espanjalaisia, varsinkin kun liki koko isäntämaan kolmikko todellisuudessa muodostui Lamdassemia lukuunottamatta vain varamiehistä. Todellisuudessa Castillejo pyrki vitoselle muttei mahtunut sille ja kunto ei kestänyt kympillä, jolle pääsi mukaan " kestävyydeltään alikuntoisena ". Ja Penas korvasi matkalta luopuneen Sanchezin, jolle tänään kympin vauhti olisi ollut kuin luotu. Mo Farahin voittamiseen Sergiolla olisi ollut tällaisessa vauhdissa täydet eväät, kellään muulla ei! Saattaa harmittaa jälkikäteen. Mutta näin käy, jos ohjelmaansa entraa ailahtelevasti. Sergiohan uhosi talvella kolmosen hirmuaikojensa jälkeen ottavansa Barcelonasta tuplan; kympin ja vitosen voitot. Toisen saavuttamiseen on vielä sauma, mutta lähempänä on hetki, että tuplatempun tekee Farah!
Suomalaisten osalta voi vain todeta, että heppoiset ovat poikain eväät. Onko syynä pelkkä kunnottomuus vai perinpohjainen asennevamma, mene ja tiedä, mutta liikaa on " lampaita " letkan jatkona jo nyt! Vai oliko mieltä ylentävää katsella selällään maalissa makaavaa turistijuoksijaa Barcan illassa tai hetkeä, kun Mo ohitti Matin kierroksella? Aika on Jussin kohdalta ollut ohi jo ajat sitten, Matti ottakoon opikseen briteiltä!
Miten siinä lasten laulussa laulettiin Jänö Jussille epäonnistuneen hyppyrimäkitupsauksen jälkeen, kun tämä oli uhonnut hypätä ihan pilviin saakka - " ei pilvet ole maassa päin, usko pois kun neuvotaan tai yritä uudestaan ". Taitavat olla hyvät neuvot tarpeen koko Suomen Urheiluliitolle ja sen nykysille urheilijoille ja jatkossa vielä myös pirun kalliita! Meinaan, jos mieli mestaruuksiin viimeistään omissa EM -kisoissa Helsigissä 2012. Mutta kyllä Pihlakoskelta pesee; kertoohan hän kisoihin uppoavan ainakin 14 miljoonaa jo laaditussa budjetissa! Mutta se kuluu järjestelyihin, ei urheiluun, urheilijoista nyt puhumattakaan! Saas nähä, mitä herrat keksii kauden päätyttyä!
TYHMYYDESTÄ SAKOTETAAN
Jukka Keskisalolle kävi niin kuin oli nähtävissä jo viime syksystä; vääriä valintoja ja vääriä ihmisiä ympärilleen haaliva joutuu siitä itse kärsimään eniten. Juoksemattomuus Barceloonassa on ollut nähtävissä pitkin kautta.
Surullista, varsinkin, kun on polttanut siltoja takanaan. Jos valitset "konitohtoreita" lääkintätueksesi, niin saat sen mukaista hoitoa huippuosaamisen maassakin, Suomessa. Kun valmentajaksesi kelpaa osaamaton korvikkeena taitajalle, näin käy. Vastuun ratkaisuista Keskisalon kohdalla tulee kantaa myös Jarmo Mäkelän. Virhevalintojen toinen pääarkkitehti. Onko hänestä siihen monien muidenkaan asioiden osalta, epäilen. Muualla lähtö olisi edessä, meillä siitä saanee liikunta- tai valmennusneuvoksen arvon!
PS. Tämän koko asian totuuden kirjoitin jo 12.7. blogissani. Kuka petti Keskisaloa tai johdatti harhaan, on ydin tässä Jukan kannalta ikävässä tapahtumaketjussa. Vastuulliset esille ja ... No,olkoon !
Katsoin juuri klo 20 tiistaina Jarmo Mäkelän lausunnon tapaus Keskisalosta. Mies joko valehteli kehuessaan Ismo Hämäläistä ja syyttäessään tapahtuneesta " sairautta, jolle kukaan ei voi mitään ". Toinen mahdollisuus on ettei Mäkelä tiedä mistä puhuu, mitä voidaan pitää vielä suurempana ammattitaidon puutteena mieheltä, joka kantaa Urheiluliitossa titteliä huippu - urheilujohtaja!
Harhaanjohtaja, sanoisin minä! Viisauden vastakohta on tyhmyys; ei sillä pitkälle pötkitä. Ei millään alalla. Jos ei omaa kykyä erottaa olennaista epämääräisestä, on parempi ettei esiinny suurena asiantuntijana. Edes Urheiluliitossa! Huippu - urheilu ei ole monimutkaista; turha sitä on selittää ja vääntää miksikään muuksi kuin ,mitä se on; tuloksia ja sijoituksia suurkisoissa.
KOVIEN KUNDIEN KYMPPI
Huomenissa Barcelonassa aloitetaan EM - kisat perinteisesti ensimmäisenä päivänä illan päätteeksi kympillä. Näin on ollut jo ijät ajat! Vajaassa puolessa tunnissa valkataan radalla maanosan kestävin ja vauhtia pisimpään sietävin juoksija. Siinä kisassa ei ole osaa eikä arpaa heikosti harjoittelunsa hoitaneilla eikä voittajan kruunua voi saavuttaa hyvällä tuurilla. Näin on asianlaita myös huommisillan taistossa. Siinä ei myöskään synny suuria yllätyksiä!
Kisan tulevat ratkomaan keskenään britit ja espanjalaiset. Muiden osaksi jää keräillä rippeitä. Todennäköisin vauhdinpitäjä, viimeistään matkan toisella puoliskolla löytyy Mo Farahista, miehestä, joka Eurooppa Kympillä vetäisi kevään korvassa ajan 27.28,86 ja jätti toiseksi tullutta yli puoli minuuttia. Kykeneekö hänen kantaansa imeytymään toinen britti Chris Thompson ja Espanjan trio Castillejo, Lamdassem ja Penas, onkin matkan mielenkiintoisin kysymys. Lujaa varmasti mennään, mutta missä vaiheessa, huominen näyttää! Loppuaika on täysin kiinni siitä, kiinnostaako vauhdinpito riittävän aikaisin. Loppuaika voi näin ollen yhtä hyvin olla 27.30 kuin 28.10! Veikkaisi kuitenkin lähempänä edellä mainittua.
Kauan sitten, vuonna 1971, vauhdin pitäjäksi samalla matkalla ilmoittautui myös britti, nuori korskea Dave Bedford juostuaan viikkoja ennen kisoja uuden matkan EE:n 27.47,0 eli toisena miehenä maailmassa alle 28 minuuttia. Viivalle asettuivat Jurgen Haase, kaksien edellisten EM - kisojen matkan mestari ja ennätysmies 28.04,4, viime kisan kakkonen, Michael Tagg, myös britti. Vakavasti otettavina pidettiin Ateenan kisojen vitosen kakkosta Venäjän Rashid Sharafetdinovia ja vitosta Daniel Koricaa sekä Espanjan ylpeyttä Mariano Haroa. Mukaan olin tunkemassa myös minä 28.12,8 pari viikkoa aiemmin juoksemallani SE - ajalla.
Kävi niin kuin kävi, mutta kilpailusta tuli siihen astisen kympinjuoksun hurjin dramaattisine loppunäytöksineen ja tuloksineen; viisi miestä alitti 28 minuuttia ja ensimmäinen sen yli jäänyt oli Dave ajallaan 28.04,4! Kun juoksua analysoi näin jälkikäteen, niin siitä voi pyöräyttää muutamat mielenkiintoiset numerot, joista voi päätellä jopa sen että loppuaikaa olisivat muutamat voineet tasaisemmalla vauhdilla todellisuudessa parantaa useita kymmeniä sekunteja. Nopein kolmonen syntyy kahdesta ekasta ja viimeisesta tonnista 2.44 / 2.45 / 2.32 = 8.01! Nopein vitonen kolmesta ekasta tonnista, yhdestä välitonnista ja viimeisestä =13.34 ja vastaavasti hitain vitonen vei melkein 14.20! Matkan varrella revittiin, hidasteltiin, kytättiin ja yritttiin karkailla, mutta niin vain kellon kilkattaessa kuusi miestä hiersi yhtenä ryppäänä viimeiselle varville! Ja sitten mentiin viimeinen kolmisatanen vauhdikkaimmillaan 38,1! Loppuajoilla 27.52,8 ja viidennen 27,59,4 olisi lukuisia kertoja senkin jälkeen voitettu Euroopan mestaruus, niin kuin voidaan tehdä jatkossakin! Itse olin varautunut ja olisin myös pystynyt vetämään 27.10 - 27.20! Jos urheilisin nykyisin tavoitteeni olisi alle 26.30 niin kuin olisi myös muillakin minua aikoinaan nopeammilla suomalaisjuoksijoilla. Uskokaa pois, jos uskallatte, epäilkää, jos pelkäätte toteutuvia unelmia!
Odotan Matti Räsäsen parantavan ennätystään huomisella kympillä 15 - 20 sekuntia, se kun ollut tapana meillä suomalaisilla kympin kundeilla liki aina. Tuo edellyttää hyvää vauhtia keulalta! Tuolloin Matti sijoittuu 8 parhaan joukkoon ajallaan 28.10 - 15. Jopa ylemmäs, jos osa porukasta sippaa omaan näppäryyteensä. Matilla ei ole mitään hävittävää, vaan paljon voitettavissa! Siitä olisi oivallista jatkaa kohti Helsingin Kisoja 2012 ja mestaruutta!
Vitonen 13.19,25; ei pääse EM - kisoihin!?
Onni yksillä, kesä kaikilla! Eilen juostiin Avilesissa Espanjan mestaruuksista ja samalla EM - kisalipuista. Kovin taistelu pääsystä Barceloonaan käytiin 5000 metrin kisassa: J. Espana 13,18,46, A. Bezabeh 13.18,95, S. Sanches 13.19,21 ja C. Castillejo 13.19,25. Kyttäys - ja kirikilpailu! Mutta entäs ajat! Eurooppalaista huippua myös neljänneksi ja rannalle jääneellä Carlesilla!
Eivät Barcelonassa kilpaile kaikissa lajeissa Euroopan parhaat, maximissaan kunkin maan 3 parasta kansallisista karsinnoistaan. Suomesta pitäisi EM - kisojen keihääseen päästää ainakin viisi parasta, niin nähtäisiin montako heittäjää muista maista löytyisi kahdeksan parhaan eurooppalaisen joukkoon. Samalla jäisivät Suomessa turhat jurinat siitä ketkä kolme pitäisi kisoihin valita.
Vastaavat " valintavaikeudet " ovat myös isäntämaassa mm. 1500 metrin kohdalla, kun kymmenen parhaan joukkoon vaaditaan Espanjassa 3.40 alle menevä aika. Keula kuusikko alittaa 3.37. Meiltä mukaan pääsee 3.42:lla!
Suomen Barcelonan kisajoukkueessa on mielestäni vain 7 - 8 urheilijaa, joilla on realistinen mahdollisuus sijoittua 8 parhaan joukkoon. Heistä mitaliin yltää parhaimmillaankin vain Jarkko Kinnunen, Tommi Evilä ja joku kolmesta keihäsmiehestä. Surulliseksi mielen vetää Jukka Keskisalon alamäki, joka toki oli ennustettavissa jo viime syksyltä ja joka alkoi varmistua kesän edistyessä. Tähän asiaan palaan ehkä myöhemmin, jos se sen arvoiseksi osoittautuu.
Esiinnyn huomenna 19.7. Aamu - TV:n Jälkihiki - ohjelmassa 7.45. Sieltä sopii katsoa, mitä mieltä Juha Kanerva, Tero Tiitu ja minä olemme EM - valinnoista ja muistakin ajankohtaisista urheiluaiheista.
Olkaamme armollisia ainakin itsellemme, vaikka helle jo hellittäisikin!
PS. Toki Matti Räsänen kykenee yllätykseen,ei mitaliin kympillä, jos muut läkähtyvät Mo Farahin ja Chris Thompsonin 27.30:n vauhdissa! Molemmat herrat tavoittelevat tuplaa eli 10000 ja 5000 metrin Euroopan mestaruutta. Sen tehneitä löytyy aiemmista kisoista neljä vuosilta 1950, 1958, 1971 ja 1990.
KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!
Lupasin runsas viikko sitten palata politiikan kysymyksiin elo - syyskuun taitteessa, mutta kommentoin kuitenkin nyt viimeisintä YLE:n puoluekannatuskyselyä. Siinä Kokoomus kelluu kuten ennustin 27.5. siinä ylärajassaan eli 23 prosentissa, demarit 20 - 21:n välimaastossa ja kepu 19,5: pinnassa, mutta Perussuomalaiset ovat jo nyt nousseet yli 10 prosentin, vaikka ennustin sen yltävän siihen eli 10 - 12 prosentiin vasta myöhemmin. Vihreät ovat lähteneet samaan syväliukuun kuin Kreikan valtion talous. Ja siellä pysyvät molemmat ja pitkään!
Miksikö innostuin näin heinähelteillä gallupkyselyn tuloksesta? Siksi, että olen aina luottanut enemmän kansan viisauteen kuin hellehattu rikkaisiin tai maailman kaikkeuksia halaaviin viherhaihattelijoihin. Näihin, joista edelliset riistävät köyhiltä, vanhuksilta, eläkeläisiltä, yksinhuoltajilta ja keskituloilla kituuttajilta, Sinulta ja minulta, työlllään elantonsa ansaitsevilta, leivänkin suusta ja asunnon alta, mällätäkseen sen verohelpotuksina vesiskoottereihin ja yksityistilansa viineihin. Tai näihin vihertäjiin, jotka lakkauttavat maanpuolustuksen, haikailevat " sykypyolineutraalia avioliittoa täyttääkseen maan " ja joille Isänmaa on outo käsite, maailmanrauha ikuista ja jotka jakaisivat Suomen kaikille maailmankansalaisille ainaiseksi asuttavaksi suomalaisella kansalaispalkalla ilman pienintäkään työvelvoitetta! Sähkön Hassit puhaltavat taivaan tuulista ja kansan selkänahasta! Nämä " taivaan Tyttäret, entiset Stalinin impyet " eivät usein erota centtiä eurosta, mutta talousneroina esiintyvät!
Perussuomalaisten kasvava suosio perustuu siihen, minkä suuret puolueet ja vihreät ovat sokeutuessaan hylänneet, mutta mikä suomalaisille ihmisille, viisaille ja juureville on elämän perusta: koti, perhe, usko, työ ja rakkaaksi koettu Isänmaa, Suomi, jossa elämä pohjaa itsenäisyyteen, keskinäiseen luottamukseen ja ponnistuksen kautta syntyvään toimeentuloon sekä vähäosaisten auttamiseen. Ja nyt taas uudelleen palaavaan itsekunnioitukseen ja ylpeyteen kansallisesta identiteetistä; siitä, mitä me olemme ja aikaansaamme kunnioittaen samalla muita kansoja ja ihmisiä.
Koen itseni aidosti perussuomalaiseksi, ihmiseksi, joka haluaa kantaa oman kortensa yhteiseen kekoon ilman, että minua " tormuuttavat EU:n ja Brysselin herrat ja narrit " joutavan päiväisillä direktiiveillään. Rakastan Suomea, tykkään Euroopasta, en kaihda Afriikan serkkujani enkä pelkää kiinalaista veljeäni, mutta " akka mulla on suomalainen ja niin kaunoinen " ja lapsenlapsessani virtaa niin mustaa, keltaista kuin valkoistakin verta! On hienoa olla vapaa, aikuinen ja asettua myös lähimmäistensä käytettäväksi ilman kaunaa tai kateutta.
Suomi ja suomalaiset ovat tulossa suurten valintojen eteen. Niissä tarvitaan omaa, itsenäistä ajattelua, ei ulkopuolista tuontimanipulaatiota, poliittista hölynpölyä, jota nykyiset hallituksen herra ja rouva hienohelmat meille tarjoilevat EU:n ja sarkosiinien ja berlusconien johdattamina.
Pää- ja valtiovarainministeri eivät tee mitään, " vaikka talo palaisi ", koska pelkäävät sammuttavansa väärin!
Kansaa ette petä, olettepa sitten kokkareita, kepuleita, vihreitä tai sossuja ruottalaisista nyt puhumattakaan! Me näemme välitsenne. Plagiaatio perussuomalaisuutenne, Katainen, Väyrynen, Urpilainen, Kiviniemi tai Heinäluoma maahanmuutto-, Kreikka-laina- tai maassa maan tavalla - kannanottoinenne ei tunnu aidolta, vaan lässähtäneeltä varkaudelta Suomen aidoimmasta ja rehellisemmästä suusta, Timo Soinilta. Aito on aito, laina on laina! Ei sillä pitkälle potkita, arvon politikot, sen te saatte karvaasti kokea seuraavissa vaaleissa. Uskokaa, jos tahdotte, kunnioituksella! Sitä en toki vaadi Sinnemäeltä, Arhinmäestä nyt puhumattakaan. Rajansa kaikella!
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »