Äänestä sivuni Suomen Parhaaksi Verkkosivustoksi

VOI SUURISUISIA PÄSSINPÄITÄ!

Voiko Suomesta löytyä kansakunnalle vaarallisempia ihmisiä kuin tyhmä, innokas ja ahkera politikko! Miksi hän on vaarallinen? Siksi, että vallanhuumassa tälläinen tyhmyri saa aikaan paljon vahinkoa. Jos hän olisi tyhmä ja laiska, hän olisi vallan vaaraton. Veltto ei tee mitään suuntaan jos toiseenkaan. Viisasta ja ahkeraa lienee turha ainakaan Suomen hallituksesta tällä hetkellä etsiä! Mutta ne tyhmät... ja suurisuiset pojanklopit. Niitä on ilmaantunut viime päivinä ainakin pari kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkekkereissä.

" Venäjä ei tänä päivänä ole kokonaisvaltaisesti suurvalta ", hehkutti triatlonisti A. Stubb. " Venäjä ei ole taloudellinen suurvalta, ei millään mittarilla. Sen talous on vain Hollannin kokoinen ", jatkoi maratoonari J. Katainen. On tainnut pojilla nestetasapaino pahoin viottua vaikkei kummankaan vauhti urheillessa ole ulkopolitiikan hehkutuksen tasoa. Katainen kehui juosseensa matkan ( 42195 m ) hieman 4 tunnin päälle. Olisi vaan sanonut kulkeutuneensa tuon matkan tai sitten hän ei tiedä, että 50 kilometrin kävelijät käyttävät omaan  matkaansa alle 4 tuntia! Kävellen, ei juosten ja valvotusti! On siinä uhoavaa ulko- ja valtionvarainministeriä yli oman tarpeen. Näitä kahta tomppelia ei tunnu historian tieto eikä tulevaisuuden näköalattomuus painavan! Tärkeintä on esittää suurta omalle eduskuntaryhmälleen.

Jos ei tunne edes nykyisyyttä, historista puhumattakaan, on sopimaton lausumaan tyhmyyksiä edes omilleen! Eikö Katainen tosiaan tiedä, että Venäjän kansantalouden rinnalla Hollannin talous on mitätön ja että luonnonvaroiltaan Venäjän ylitse ei löydy maata mistään.  Taitaa siinä Stubbinkin " isäcamillo-hymy " hyytyä, kun seuraavalla kerralla yrittää selittää ulkoministeri Lavroville päästäneensä suustaan vain vitsin! Tunnen pitkältä ajalta niin venäläisiä liikemiehiä kuin politikkojakin. He ovat huumorin tajuisia, mutta myös oman venäläisyytensä arvostajia. Tietäviä ja hyvämuistisia osaajia. Turha luulla ettei tyhmyrien lausunnot kanna heidän korviinsa ja vaikuta!

Kataisessa valtiovarainministerinä ei ole muuta suurta ja tuntuvaa kuin valtiovelan kasvattaminen jättisummiin: ensi vuoden kasvua 8,6 miljardia ja kokonaisvelka siten liki 90 miljardia! Ja kenen vastuulle ja kenen selkänahasta veronkorotuksin ja tulevin rajuin leikkauksin? Aivan oikein Sinun, minun ja köyhimpien suomalaisten, ei suinkaan rikkaiden, pankkien, Kreikkojen ja EU:n! On siinä suurmiestä arvioimaan Venäjää omilla taloudellisella mittarilla ja taidolla! Hänellä ja pässiparillaan ovat eväät tässä asiassa yhtä sekaisin kuin sukupuolineutraalissa avioliitossa: taitavat valita vihreiden kanssa käsikädessä presidenttiehdokkaakseen Pekka Haaviston! Niinistöhän ei näiden jullien kelkkaan lähde sen paremmin valtiontaloudessa kuin presidenttiydessäkään! Kansan kelkkaan kyllä ja kyllä kansa tietää! 

Kun tähän " aviopariin " liittää koko ministeriaikansa suurta idän viisautta amerikoissa julistanut puolustusministeri Häkämies, " tämä  Venäjä, Venäjä, Venäjä " - ääneenajattelija, on koossa koko kokoomuksen puujalkakomppanian  ylipäälliköt. Ja tuhoisaa jälkeä syntyy! Onneksi kansaa ei voi jymäyttää loputtomasti. Suuremman uhittelulla ja aliarvioimisella ei asioita hoideta. Nurkan takaa huutajilla on kohta kuset housussa! Koto - Suomessa olisi tuhoton määrä asioita hoidettavana, mutta se ei poikia kiinnosta; annetaan ajan ja toiveissanne välkkyvän talouskasvun hoitaa valtiontalous. Kun ei tee mitään kotona, ei tee virheitäkään. SIINÄ SUURIN VIRHEENNE!

Kansa ei ole niin tyhmää kuin te luulette, vaan siinä istuu viisaus, jota monet kokoomuslaisetkin käyttävät äänestäessään ensi keväänä Uudellamaallakin Perussuomalaisia ja Timo Soinia. Ellette tähän usko, niin henkilökohtainen tappionne  Stubb ja Katainen on vielä odotettuakin katkerampi!

Aiheet:  

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.