PALKINTO TIESI PAIKKANSA
Tuli kirjoitettua 28. syyskuuta blogillani juttu otsikolla " Jouko Kuha - uuden ajan airut ". Tarina päättyi toiveeseen, että valtio, opetusministeriö ja johtavat vaikuttajat arvostaisivat 70 vuotta täyttänyttä ME - miestämme Pro Urheilu-palkinnolla. Tänään toiveeni toteutui. Siitä kiitos juuri eläköityvälle ministeriön liikuntayksikön johtajalle Raija Mattilalle kuin myös taustavoimille Timo Haukilahti, Hannu Tolonen samasta yksiköstä. Unohtaa ei tietysti sovi asiantuntevaa valintaraadin jäsenistöä! Mattila on muuten ehdolla vuoden urheiluvaikuttajaksi Urheilugaalassa. Loistava ehdokas!
Kuten ministeri Wallin palkintojen jakotilaisuudessa korosti Jouko Kuha avasi aivan uuden jakson suomalaisessa huippu-urheilussa; maailmanennätys kestävyysjuoksussa yli kymmenen vuoden pimeyden jälkeen! Hienointa tämän päivän juhlissa oli, että palkituksi tuli myös edellinen suomalainen juoksun maailmanennätyksen tekijä vuodelta 1957; Olavi Salonen.
Tuntuu makealta olla yksi suomalaisen juoksuhistorian jäsenistä aikana, jona Suomen Urheiluliiton keskustelusivuilla puhistaan "eräiden nykyvalmentajien tai kateuden katkeroittamien spekulanttien" suulla, jotta: PITÄISI PYYHKIÄ KIRJOISTA KAIKKI ennen 1976 tehdyt tulokset, kun ne on vippaskonstein tehtyjä. Pitäisi kuulema tulla ja tunnustaa jotain sellaista, mitä kukaan urheilija ei itse tiedä tehneensä. Ei taida olla näillä kehkoajilla selvillä, millä maailman luokan huippu-urheilijaksi myöskin kestävyysjuoksijaksi tullaan. Tässä vähän taustaa omalta osaltani:
5 000 000 kiloa harjoituksissa nostettua rautaa ja 140 000 juostuja kilometrejä. Ja näistä 85 prosettia ennen uran huipennusta 1971.Tehoista en viitsi puhua mitään ettei poikasia ala pyörryttää! Leivästä oli joskus pula, vaikka nykyniilot luulee meidän eläneen anabooleilla tai "vierailla" verilätyillä! Ihmetelkää, millä toista sataa kenialaista nykyisin joka vuosi vetelee vitosen alle 70 - luvun suomalaisaikojen! Vippaskonstein vai! Urheiluliiton keskustelijoilta tuntuu mopo karanneen aivan väärille teille! Hävetkää, jos osaatte!
Ytimen asiasta eilen ja tänään tietää hän, kenen deodorantti on hiki ja vain hiki! Ette varmaankaan ihmettele, miten Jukka Keskisalo on tänä vuonna tuloksensa tehnyt? Vippaskosteinko? Älkää viitsikö! Ahkera, viisas ja viitseliäs työ palkitsee tekijäänsä tänäänkin! Eri juttu sitten on, löytyykö näitä ahertajia enää Suomesta. Meiltä kyllä, sanoo etioopialainen, kenialainen, marokkolainen jopa espanjalainen ja nykyisin jälleen myös rapakon takaa ameriikkalainen. Hyvä muistaa ettei yrittänyttä pidä laittaa länkiin!
Hyvää joulunodotusta ja EM -kisavuotta 2010, jos ei satuttaisi aiemmin tapaamaan!
Kommentit
Katsoin joku aika sitten ylen
Katsoin joku aika sitten ylen elävästä arkistosta sinusta kertovan englanninkielisen dokumentin. Siitä välittyi kyllä hienosti kestävyysjuoksun todellinen olemus. Sehän on taidetta! Taidetta tehdään parhaimmillaan ympärivuorokautisesti, kuten sinä kuvataiteilijanakin tiedät. Mutta ehkä monilta SUL:n keskustelupalstan osanottajilta on se urheilun taiteellinen olemus hieman kateissa, kun ajatukset pyörivät pelkästään dopingin ympärillä?
Se, että joku juoksee esimerkiksi 10000-13000km vuodessa, niinkuin te parhaimmillaan teitte ja jotkut jossain maailman kolkassa vielä tänä päivänäkin, eihän siinä edes ehdi dopingin kaltaisia epäolennaisia asioita ajatella! Mennään niin äärirajoilla, että tekeminen sisältää jo itsessään riskejä. Niinkuin itsekin totesit tuolla vanhalla filmillä, pelasit upporikasta ja rutiköyhää. Ja viittasit käsittääkseni juuri lajin kovuuteen. Vaikka juoksu nautinto onkin ja välillä sujuu kuin itsestään, niin ei se niitä maailman helpoimpia nautintoja ole...
Kiellettyjen aineiden hyöty suhteessa hyvän - vuosien mittaisen -pohjatyön hyötyyn siinä viimeisessä ehdottomassa huippuvaiheessa lienee joka tapauksessa aika minimaalinen.. En ole millään tapaa perillä doping-aineiden toimintaperiaatteista, mutta joskus tuntuu, että mitä kovempi ja paremmin harjoitellut jätkä, sen vähemmän niistä on suhteellisesti hyötyä...
Mutta se siitä jauhamisesta, tuollaisia vanhoja hienoja dokumentteja katsellessa tietyt epäoleelliset kysymykset mitätöityvät ja ikään kuin maailman todellinen kauneus puskee esille. Viittaan edelleen juoksemisen taiteelliseen luonteeseen, siihen, miten se on lähellä eläimen liikkeitä ja sitä luonnollista olotilaa. Tämä on varmasti nykyiseltä urheilijapolvelta paljon enemmän kateissa kuin teiltä aikoinaan... Juoksemiseen ei antauduta täydestä sydämestä. Toki yksilöiden välillä on eroa, puhunkin lähinnä kokonaisesta sukupolvesta. Toisaalta juuri mainitsemani dokumentin kaltaiset elämykset saavat uskomaan siihen, että se mikä oli vielä 70-luvulla mahdollista, on mahdollista myös 2010-luvulla, vaikka maailma ulkoisesti onkin kokenut melkoisia mullistuksia.
Mutta ajatellaanpa vaikka suomalaista uintia. Kuka siihen olisi vakavissaan uskonut 80-luvulla ja yksi vuosikymmen muutti kaiken? Nykyaika suomalaisessa kestävyysjuoksussa on vähän samankaltainen, vaikka meillä muutama Jukan kaltainen huippu onkin. 50-60-luvulla te olitte jo lähtökohdiltanne lähempänä maailman kärkeä, vaikka sitä pidettiinkin silloin heikkona vuosikymmenenä. Uskoisin - asioista mitään tietämättä -, että silloin tehtiin 70-luvun menestyksen todellinen pohjatyö, olkoonkin, että Lydiard sitten toi monille uusia parempia menetelmiä jne. Mutta siksi nuo Kuhan ja Salosen palkinnot ovat menneet minunkin mielestäni todella oikeaan osoitteeseen.
Mutta kateellisia ihmiset aina ovat, se lienee joku kirjoittamaton laki. Ja levittävät pahaa ilmaa. Esimerkiksi lukion biologianopettajani aikoinaan esitteli Jouko Kuhan oppilaille "suomalaisen veritankkauksen pioneerina", vaikka minulle Kuhasta oli auennut vanhojen juoksija-lehtien kautta lähinnä mielikuva terveysliikunnan pioneerina. Ja sitten myöhemmin saadessani istua hetken Kuhan kanssa samassa pöydässä erään urheilutilaisuuden yhteydessä, vahvistui nimenomaan tämä oma mielikuvani, ei opettajan välittämä. Mutta pitää olla todella herkkävaistoinen ihminen, jotta ilman omaa juoksuharrastusta ymmärtäisi, mistä juoksemisessa on kyse... En minäkään varmasti osaisi asiaan tällä tavoin suhtautua, jos en olisi lapsesta lähtien omalla diesel-vauhdillani pallon ympäri hölkytellyt ja jo hyvän matkaa toista kierrosta. Surullisesta nykytilanteesta kertoo se, että semmoisella kuntoilullakin pärjää jo hyvin seuran ja piirin tasolla..
Hetkellisenä turhautumisreaktiona erilaiset "totuusvaatimukset" ovat tietysti ymmärrettäviä. Jos joku vaikka vetää amatööripohjalta maratonin 2.20 ja kaverit juoksevat helposti 10 minuuttia kovempaa, niin saattaa siinä käydä mielessä kaikenlaista... Että juokseeko pojat tosiaan pelkällä ranskanleivällä tai maissipuurolla... Mutta yleensä tuollainen hyvään pyrkivä ihminen kuitenkin kasvaa asian yli jossain vaiheessa ja yrittää entistä sitkeämmin tai sitten hyväksyy oman paikkansa, sen mitä on saavuttanut ja on tyytyväinen omaan tekemiseensä parjaamatta muita. SUL:n palstalla kuitenkaan ei minunkaan mielestäni tällaista kauheasti ilmene, vaan asioita vain pyöritellään. Se on ikävää, koska kyllähän tuollaisella foorumilla voisi olla myös rakentava. Nykyajan mahdollisuuksia ei oikein osata hyödyntää.
Mutta hyvää joulun odotusta sinullekin ja kaikille muillekin! Ja kiitos tässä yhteydessä siitä "taideteoksesta", mikä Helsingin EM 1971 ja sitä edeltänyt harjoitusprosessi oli. Kierros vielä -teoksesta hienosti ilmenee, miten se on paljon muuta kuin matematiikkaa, kylmiä numeroita. Vaikka ne ovatkin ikään kuin teoksen runko, juuri nuo juoksukilometrit tai painonnostot. Kympin Euroopan mestaruus on ehdottomasti urasi pääteos, yhtään maalauksia tai valmennusta tai mitään muutakaan vähättelemättä, kovat on näytöt silläkin saralla.
Kirjoita uusi kommentti