Äänestä sivuni Suomen Parhaaksi Verkkosivustoksi

OSUVIA ARVAUKSIA; Ristoa, Kenthiä!

Syntyipä mukavaa vipinää arvauskisassa; vastauksia sateli heti yöllä kisan julistamisen jälkeen ja varhaisesta aamusta seuraavana päivänä. Kiitos aktiivisuudestanne ja hyvistä perusteluistanne a´la " täytyy olla olympiavoittaja tasokkailla lounailla ". Vastauksia tipahteli Arilta, Jarilta, Karilta, Erkiltä, Elliltä ja monilta muilta Reiskoilta ja Reetoilta.

Kysymykseeni sisältyi pieni " kompa ", koska vastaukseksi kelkasi kaksi eri henkilöä; yksi kummastakin maaottelumaasta. Oikea vastaus oli joko Risto Ulmala tai Kenth Andersson. Nautin miellyttävän lounaan kummankin kanssa, tosin erikseen hyvälle ruualle itse persona! Ristoa minun ei tarvitse Teille esitellä; lisätietoa hänestä löydätte Tilastopajan sivuilta juoksijana ja viime vuonna sama mies valttiin Vuoden valmentajaksi, jolle toki Jukka Keskisalo ja Jarmo Mäkelä suuressa tyhmyydessään näyttivät ovea tunnetuin seuraamuksin!

Kenth Andessonille hävisin maaottelun 800 metrillä sekä vuonna 1966 että 1967. Sittemmin Kenth on toiminut suurten mestaruuskisojen markkinoinnissa ( mm. Göteborg ), monien maiden urheilijoiden virallisena managerina jo usean vuosikymmenen ja kovan luokan bisnes-osaajana eri alojen liiketoiminnassa. Aivan loistoheppu ihmisenä ollakseen skånelainen " svensson"! Asuu nykyisin Malmössä että Belgradissa, jos sadoilta matkoiltaan ehtii. Olisin lounastanut myös mielelläni ehdottamistanne monien muidenkin, mutta varsinkin kahden kanssa; Anders Gärderudin ja Tapio Kantasen. Toisella oli kuitenkin menoja muualla ja Tapsa oli töissä Olympiastadionilla, jossa herrat ottivat huimasti yhteen14.9.1972 heti Munchenin olympiakisojen jälkeen; 1. Gärderud 8.20,8 ME, 2. Kantanen 8.21,0. Tapsahan oli ottanut olympiapronssin niukasti Kip Keinolle ja Ben Jipcholle hävinneenä ja Anders sai oman huipennuksensa Motrealissa neljä vuotta myöhemmin  ME - ajallaan 8.08,0. Tapsa veti tuolloin pitkään säilyneen SE:n 8.12,6! Molempia tapailen silloin tällöin; Andersin voitin ensi kerran pohjoimaisissa mestaruuskisoissa Helsingissä jo vuonna 1965 ja selvyyden vuoksi 800 metrillä ja Tapsalle olen hävinnyt varmaan yhtä usein kuin voittanutkin. Turpiin on tullut myös Andersilta!

Sitten voittajat arvauskisassa; Sarjan Risto Ulmala ... Jarmo Kaukola!!! ja sarjan Kenth Andersson... Olli - Pekka Kärkkäinen!!! Ottaisitteko yhteyttä, jotta voisimme sopia lounaan ajankohdasta. Miten olisi ensi vuonna Ruotsi-ottelun aikoihin, kutsutaan nuo edellä mainitut estemiehet mukaan! Toki mulle käy milloin vaan! Tervetuloa Ravintola Rodokseen, sijaitsee Itäkeskuksessa Helsingissä.

Aiheet:  

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.