KENESTÄ UUSI EUROOPANMESTARI?
Julkaistu 11.5.2010
Kun olen saanut oman aktiivisen urheilu - urani jälkeen palvella toistuvasti englannin ja espanjankielistä urheilumediaa, on se tuottanut myös itselle selvitysten kautta näkemystä siitä, missä kulloinkin ko. urheilumuodossa meillä mennään. Nyt kun EM - kisat pidetään pitkäaikaisessa kotimaassani Espanjassa, kyselyt Suomen yleisurheilun tilasta ovat lisääntyneet. Asuin Malagassa vuodet 1997 - 2006. Huomaan myös kotisivujeni lukijoiden tulevan enenevästi muualta kuin Suomesta ja suuntautuvan tasaisesti urheiluun ja maalauksiini.
Pääkysymys kuuluu: mikä vikana suomalaisessa kestävyysjuoksussa? Näkyykö valoa ja ken on seuraava suuri suomalainen vai eikö häntä nähdä enää koskaan?
Esitän tässä lyhennelmän toisaalle laatimastani käsityksestä Suomen kestävyysjuoksun / kävelyn mahdollisuuksista Barcelonassa 2010 ja sitä kautta omissa EM - kisoissamme Helsingissä 2012. Taustaksi voidaan todeta Suomen saavuttaneen ko. kisoissa vuosina 1934 - 2006 kaikkiaan 31 kultaa, joista 5 on tullut maratonilla ( Toivonen - 34, Muinonen - 38, Hietanen - 46, Karvonen - 54 ja Holmen - 02 ). Samoin 5 on tullut 10000 metriltä ( Salminen - 34 / - 38, Heino - 46, Väätäinen - 71 ja Vainio - 78 ) Myös vitonen / kolmonen on antanut kultaa ( Mäki - 38, Väätäinen - 71 ja äiti Holmen - 74 ). Kävely on synnyttänyt kaksi mestaria ( Salonen - 82 ja Essayah - 94 ). Yksi kulta on tullut 3000 metrin esteistä ( Keskisalo -06 ) Yhteensä 16 kultaa Kentän puolelle mestaruuksia on tipahtanut 13 kertaa: keihäs myös 5 kertaa ( Järvinen - 34 / - 38, Hyytiäinen - 50, Siitonen - 74 ja Alafrantti - 90 ). Seipäästä löytyy 3 mestaruutta ( Landström - 54 / - 58 ja Nikula - 62 ). Kolmiloikassa Kivisaari - 38 ja Rautio - 46 toivat voitot Suomeen. Yhden kullan ovat saavuttaneet korkeudessa Kotkas - 34, Pörhölä samoissa kisoissa moukarissa ja Kahma kiekossa - 74. Pikajuoksun ainoat Euroopan mestarimme ovat Bebbe Storskrubb 400 aidoissa - 46 ja saman matkan sileän voitti Riitta Salin -74, ME- ajalla 50.14! Jätän Suomen mitalitoiveiden tarkastelun kenttälajien ja pikamatkojen osalta sen puolen eskperteille ja tyydyn miettimään asioita vain kestävyyslajien osalta. Mielestäni meillä on asettaa lähtöviivalle menestysmielessä ainoastaan viisi miestä. Heidätkin sillä tiedolla, joka minulla on hallussani heidän hyvin menneestä talviharjoittelustaan ja ettei menossa olevina viikkoina tule yllättäviä vastoinkäymisiä.Näin näen tulevaisuuden: Jukka Keskisalo, 3000m esteet, tulos-  ja mitalliedellytys 8.05 - 8.15. Euroopan mestaruuteen on vaadittu maximissaan 8.12 - 8.15. Keskisalolla olisi mahdollisuus tehdä sama, minkä esteiden suurmies Bronislaw Malinowski aikoinaan teki; uusia mestaruutensa. Oma odotukseni pessimistinä on sijat 2 - 4. Nykysellä SE - ajalla on tähän saakka aina viety myös Euroopan mestaruus! Jukan mestaruuden kaatajat tulevat Ranskasta, vaikka viime EM - kisoissa Tahri katselikin Jukan kantapäitä 3. sijaltaan. Jarkko Kinnunen, 50 kilometrin kävely, tulos- ja mitalliedellytys 3.40 - 3.43. Vain kerran on mestaruus voitettu alle 3.40 tuloksella. Sen teki toinen Puolan suurmies, mister Kävely Korzeniowsky, Munchenissä 2002 ihmeajalla 3.36,39! Vallu Konosen SE - ajalla 3.39,34 mitali on idioottivarma, jopa mestaruus. Vaikeimmin voitettavat tulevat olemaan Alex Schwazer, ennätys 3.36,04, Yohan Diziz 3.38,45, Trond Nymark 3.41,16 ja tietysti kaikki venäläiset. Pidän Kinnusta melkein Keskisaloa varmempana mitalistina! Molemmilta jätkiltä löytyy persoonallisuutta suuriin tekoihin ja Kinnusen ura on ollut määrätietoisen nousujohteista. Mikseipä mitali jo nyt! Helsingissä 2012 hänelle ei kukaan voi mitään! Seuraavia nimiä pidän suomalaisten osalta positiivisinä kansainvälisinä yllättäjinä, joille voi povata miniminä Barcelonasta sijoja 4 - 8. Matti Räsänen, 10000 metriä, tulos- ja menestysedellytys 28.00 - 28.10. Martti Vainion 27.30,99  kisojen vanhin juoksujen kisaennätys, takaa mestaruuden! Se saattaa lipsahtaa myös yli 28 minuutin tuloksella niin kuin on usen käynyt. Ja nykynylkyt Euroopassa eivät ole juuri nyt maailman luokkaa! Matti omaa täyden potentiaalin suuryllätykseen jo nyt, mutta taatuimmin Helsingissä. Niclas Sandells, 1500 metriä, tulos- ja menestysedellytys 3.36 - 3.38. Tässä mies, jolla on Suomen suurimmat saumat merkittävään hyppyyn, aina Vasalan ja Loikkasen SE:n siirtämiseen historianlehdille! Hänelle ei ole mikään temppu parantaa ennätystään viidellä sekunnilla 3.40:stä, jos vain uskallus talven harjoitusmuutosten myötä siirtyy kilpailuihin maailmalla! Muuten tuo Loikkanenkin on Euroopan mestari, sisähallista tuloksella 3.38,16. Toinenkin hallimestari Suomesta löytyy tältä matkalta; Ari Suhonen 1988. Suomen olisi aika saada mestari myös ulkona tältä matkalla. Onko hän Niclas, viimeistään kesällä 2012? Vain kahdesti on mestaruuteen vaadittu 3.36 alitus, Ovett 3.35,59 vuonna 1978 ja Cacho 3.35,27 Helsingissä 1994. Tällä matkalla tarvitaan erityistä taktista älyä! Mikko Lahtio, 800 metriä, tulos- ja menestysedellytys 1.44 - 1.46. Tälläkin matkalla Ari Suhosen ennätyksellä 1.44,10 mestaruusmitali matkaa tekijänsä taskuun. Mikolla on ollut vuosien varrella vammoja liiankin kanssa. Nyt mies on valmis huikealla kirikyvyllään lyömään eurooppalaiset kolleegansa. Tiedot parantuneesta kestävyydestä antavat luvan odottaa ennemmin tai myöhemmin jatkoa Markku Taskisen Euroopan mestaruudelle ( sisällä vuonna 1978 SE - ajalla 1.47,38 ) Mikon myötä ulkona joko Barcelonassa tai viimeistään Helsingissä. Mieshän on ollut varma 1.46 - 1.47 juoksija jo vuosia! Vasalakin paransi kasiaan kerralla 1.48,6:st aina 1.44,5:een eli 4 sekuntia! Kesällä Mikko tekee samalaisen hyppäyksen. Niille, jotka tämän jaksavat lukea, esitän tietokilpailukysymyksen. Monestiko allekirjoittanut on alittanut virallisen Suomen ennätyksen? Nopeimmalle oikein vastanneelle lähetän pienoiskopion ( alkuperäinen 200 x 200 cm ) maalauksestani " Yksi juoksi yli epäuskon ", jossa ryntään vuoden 1971 EM - kisoissa loppusuoralle niskassani Jean Wadoux ja Harald Norpoth. Muiden kesken arvon jonkin muun maalauksen tai pari.ÂÂ
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti