Äänestä sivuni Suomen Parhaaksi Verkkosivustoksi

Kahden onni alkoi Helsingistä

Kun puhun tässä kahdesta, tarkoitan kahta maata, joissa olen enimmän osaa elämästäni viettänyt ja joiden yleisurheilusta olen parhaiten perillä. Siis minulle niin rakasta Suomea ja elämääni myönteisesti vaikuttanutta Espanjaa. Molemmilla on ollut tai on merkittävä vaikutus eurooppalaiseen yleisurheiluun ja varsinkin menestyksen kautta eurooppalaiseen kestävyysjuoksuun. Myös merkittävästi maailman mittakaavassakin!

Suomen viimeinen mittava yleisurheilun menestysjakso alkoi Helsingistä 1971 jatkuen seuraavissa kolmissa kisoissa. Tuloksena oli 22 mitalia ( 2+10+6+4 ) EM-kisoissa. Sitä edeltäneet neljät kisat olivat tuottaneet vain 7 ( 2 +0 + 4 + 1 ). Vuosien 1971 - 1982 vertaista menestys oli ollut heti sodan jälkeisissä neljissä EM-kisoissa Oslosta 1946 Tukhomaan 1958 eli 12 + 9 + 9 +1 = 21 mitalia. Tosin Tukholma jo ennakoi tulevaa romahdusta! Tässä tarkastelussa en unohda muuta kansainvälistä menestystä, vaikka lähestyn asiaa vain Euroopan Mestaruuskisojen valossa.

Suomen menestys romahti uudelleen  80 - luvun puolivälistä tuottaen seuraavissa neljissä EM -kisoissa vain sarjan 1 + 1 + 2 + 3 eli samat 7 mitalia kuin 60 - luvullakin! Historia toisti itseään tai väärä ylpeys ja uusosaamattomuus niittivät omaa satoaan! Merkille pantavaa on 70 -luvun jakson mitaleja tarkasteltaessa, että niistä 16 tuli jalkaisin, 15 juosten, 1 kävellen. Vastaavasti 60- luvun    " kuivan" jakson mitalit yhtä lukuunottamatta hypyistä, Nevala keihäästä!

Entäs se Espanja ?! Maa ei ollut saavuttanut ainokaistakaan yleisurheilun Em - mitalia Suomen viimeisimmän supermenestyksen aikoihin 1974 eikä saanut tuolloinkaan. Francon kuoltua 1974 maassa alkoivat kaikin tavoin uudet tuulet. Niin yleisurheilussakin, vaikka Mariano  Haro oli ollut ajanjakson maailman paras maastojuoksija kolmella MM- kisojen hopeallaan. Muistanette Haron ja Päivärinnan komean kamppailun 1973! Seuraavat vuodet Espanja käytti oivallisesti kehittäessään maanosamme perusteellisimman, tutkituimman ( oppia mm. Suomesta ja Britaniasta ) ja toimivimman kestävyysjuoksun harjoitus- ja kilpailujärjestelmän luomiseen. Aikaan saatiin valtiollinen, kunnallinen, oppilaitostasoinen, järjestöpohjainen ja yritysmyönteinen valmennuksellinen ja niin tuloksellisesti kuin taloudellisesti palkitseva mekanisni. Niin urheilijoille kuin valmentajillekin. Seuraavissa EM- kisoissa järjestelmää ajettiin sisään kohtuullisin tuloksin     2 + 5 + 3 + 2 = 12 mitalia 1990 kisat mukaan lukien.

Mutta sitten räjähti; Helsingistä 1994 alkoi huippumenestys, jolle ei  näy katkoa tänäkään vuonna. Helsingistä alkanut sarja 9 + 7 + 15 + 11 = 42 mitalia jatkuu. Ja missä lajeissa? Päävoittoisesti juoksumatkoilla 800 metristä maratooniin. Vähän niin kuin Suomi kauan sitten! Muistelkaamme tuota ikimuistoista Helsingin  kesää jo Sari Essayahinkin vuoksi;

Espanjalle 800m pronssia, 1500m kultaa ja hopeaa, 5000m pronssia, 10000m kultaa ja kolmoisvoitto maratoonilla!!!

Espanja oivalsi, että muu Länsi - Eurooppa ränsistyy ajattelussaan fyysisen ja henkisen kestävyyden tarpeellisuudesta LAISKUUTTAAN ja mukavuudenhalussaan. He päättivät iskeä. Näinhän ei käynyt  Suomessa ja erityisesti Suomen Urheiluliitossa. Espanjanlaiset arvostavat kaikenmuotoista urheilua aivan toisessa tasossa kuin suomalaiset. Näkyy jopa lasten päiväkerhojen toiminnan arkirutiineissa tai kylien, maakuntien ja Espanjan liiton ja seurojen mahtavana ympärivuotisena maastojuoksu-, maantie-, sisä- ja ulkoratakilpailusarjana! Euroopan johtava maa tässäkin!

Montako mitalia luulette Espanjan käärivän omista EM- kisoista tulevana suvena? Ei taida jäädä alle 10! Eikä ole pelättävissä, että menestys tyssää jatkossakaan tämän maan osalta näihin karkeloihin!

Tarjosin kaksi vuotta sitten suomalaiselle kestävyysjuoksulle panostusta seuraavaksi 2 vuodeksi tarkoituksena ottaa Barcelonan kisoista 6 - 8 juoksijan iskuryhmällä 2 - 3 mitalia. Ei ottanut tulta. Varmaankin kun mitaleja tippuu muutenkin tiuhaan. Saas nähä kuis äijän käy Katalonian illassa? Merkit ja tiedot ovat huolestuttavat edelliskisojen mestarinkin osalta! Kysyä sopii, kävisikö aiempi tarjous nyt kaupaksi seuraavia EM- kisoja silmälläpitäen nykyisille menijöillemme.

Onni alkoi aiemminkin Helsingistä! Miks` ei myös uudelleen kesässä 2012, jos Barcelonan tappioista viisastutaan!  Onni tulee tehden, ei odottaen. Tarvitaan päätös, kovaa työtä, mutta ennen kaikkea uskaltavat tekijät. Mistä he löytyvät? Voittajalle huomenna on tänään, koska Hänellä ei ole aikaa häviämiseen!  Näe, usko, uskalla ja toteuta asiasi nyt! Yksittäiselle urheilijalle sanoisin; älä jää odottamaan itseään syleileviä urheilujohtajia, älä epäröiviä, olosuhteita valittavia valmentajia, nirsoja rahoittajia tai itseäsi hitaampia urheilijoita. Heistä ei ole Sinulle apua. Ihmeen voit tehdä yksin ja vain Sinä yksin. Takamuksesi nuolijat tulevat perässäsi myöhemmin menestyksesi myötä, mutta heitä Sinä et tarvitse silloinkaan. He kylläkin Sinua! Aloita tänään, Sinulla ei ole aikaa häviämiseen ja odottamiseen! Mikään ei ole niin hienoa kuin tehdä mahdottomasta mahdollinen, unelmasta elävää todellisuutta. Sinä kykenet siihen! Sen ovat monet tehneet aiemminkin.

PS. Lakki päästä Holmenin ja Keskisalon edessä. Kunnia kuulukoon sille, ken on jo kyvykkyytensä näyttänyt!

En ole koskaan kokenut ristivetoa pikajuoksijoilta kestävyysjuoksijoita kohtaan tai päinvastoin. En edes keihäänheitäjien ja kestävyysjuoksijoiden kesken. Kaikki janoamme menestystä ja nautimme siitä yhdessä teekeepä sen kuka tahansa!

Älkää selittäkö minulle Suomen menestymättömyyttä elintason nousulla; luuletteko Te ettei espanjalaisella ole millä määllätä elämänsä pilalle, jos Hän niin haluaisi!

Tai ranskalaisilla, toisessa tämän ajan suuressa eurooppalaisessa kestävyysjuoksumaassa!

Aiheet:  

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.