HUHUT KUOLEMASTANI OVAT ...

vahvasti liioiteltuja ja myös ennenaikaisia, vaikka jotkut sivujeni lukijat ovat tällaisen viestin jostain saaneetkin! Osa on ehkä toivonutkin niiden olevan totta. Toisaalta aiempaa lähempänä noiden toteuma tietysti, ainakin tämän iän omaavalla on. Jotkut ovat ihmetelleet pitkää, joulukuulta alkanutta hiljaista blogikauttani. Päätin vaan pitää pitkiä pyhiä kunnioittaakseni suomalaisuuden ikiaikaisia perinteitä jouluineen, nuutteineen ja muine keskitalven hiljaiseloineen. Onpahan ollut täältä tyyneydestä aikaa tarkastella "muiden hullua menoa maailman turhuuksissa ja houhotuksissa"! 

Parilla tunnetulla ihmisillä tuntuu olevan URA TAKANA - TOINEN EDESSÄ ? Tarkoitan Matti Vanhasta ja Virpi Kuitusta! Toisen tunnen,toista en. Nyt en puhu huhuista,vaan selvästi nähtävistä tosiseikoista, jotka ovat olleet huonosilmäisenkin havaittavissa jo vuoden pari. Ensin Matti! Virpistä puhun vähän myöhemmin ja ihan eri sävyssä kuin Matista, vaikka vaivoja tuntuu olevan molemmilla.

Jos ihminen joutuu vahingossa väärään ja vaativaan rakoseen, hommaan, jota ei osaa ja siinä pelkää koko ajan paljastuvansa muuksi kuin miltä haluaa ulospäin näyttää, niin huonostihan siinä lopulta käy. Hermo pettää ja änkytys alkaa, sanoisi psykiatri. Matilta petti muodollisesti polvet alta, vaikka sokea Reetakin näkee etteivät vaivat olleet polvissa vaan päässä. Matti Vanhanen on poliittinen ruumis, ollut sitä näkijöille jo pitkään. Jatkuvat henkilökohtaiset harharetket totuuden teiltä eivät oikene sen paremmin korkeimmassa kuin käräjäoikeudessakaan. Eivätkä varsinkaan valtakunnan oikeudessa vaikkei rikosta olisikaan tapahtunut, vaan takana on ainoastaan lainvastaisia toimia, ei rikoksia. HÄH? Mitä! Mitä ihmettä tämä tarkoittaa???

Kun totuus ei pala tulessakaan ja Matilla ei enää ole politiikassa muuta tulevaisuutta kuin menetetty menneisyys, niin kannattaisi suuntautua aivan uusille, ehkä todellisia kykyjään vastaavalle uralle. Miten olisi Matti Mertala, isäntärenki lintukodossa ilman helikopterikenttää ja julkisuuden paineita jossain kasvimaan kupeessa Impivaarassa, jonne kuuluisi vain kaukainen kumu etäällä jyskävästä Kauppakeskuksesta. Siellä voisi piipahtaa pimeinä iltoina maailman Iloja katsastamassa. Ihanuudessa, jonne matka kestää  ja vaatii useamman hevosvoiman perille pääsyyn. Muutenhan Meidän Matti tulee toimeen omillaan! Vääntää vastan omista koivuistaan ja tiputtaa mahlan vaikka petäjästä! Tämä tasa-arvon, ikuisen liberalismin, turmeltumattomuuden ja utopian uljain esitaistelija sitten suuren esikuvansa Urho Kekkosen!

Herra meitä kuitenkin lopulta varjelee ennen lopullista tuhoa valehtelijoista, joiksi heitä ei eduskunnassamme saa kutsua. He ovat vain totuutta kitsaasti  käyttäviä ministereitä ja kansanedustajia, vaikkakin tuossa viimeisen sanan osa kansan- pelkistyy valituilla parissa eduskunnassa vietetyssä viikossa pelkäksi edustajaksi! Mitä sitten edustanevatkaan ! Siispä toivotamme Matille ja hänen nuorikolleen iloisia eläkevuosia Kelan kultaisessa kodossa vai miten se nyt olikaan Matti?

Ps. Eivät kuulema kaipaile Sinua edes Pohjois- eikä Etelä-Pohjanmaan keskustalaiset, kunhan nyt ovat muka muodon ja kohteliaisuuden vuoksi mielin kielin!

 

 

 

Aiheet:  

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.