Ainainen ajolähtö; kotiuttajaa kaivataan !
Kun kansallispelissämme, pesäpallon kaltaisessa, puoluepolitiikassa alkavat kajahdella seuraavanlaiset huudot:
Varo väärää, Vanhanen heittelee ! Liian matala, Kiviniemi Pekkarisesta ! Takalaiton, Pekkarinen Väyryselle ! Jolta vastaushuuto " Pesät tyhjinä, teen kunnarin, olen ikuinen Jokeri !"
on varmaa, että kyseessä ei ole pelinjohtaja SuperPesis- tai Superpoliitikkojoukkueessa, vaan korkeintaan maakunta- tai puulaakisarjan vääränhuutaja. Jälkinmäiseen edellämainitut kaikki kuuluvat! Niin kuin johtamansa laumat, joilla on päässään kuvitelma valtakuntaa 25 prosentin äänivyöryllä johtavasta superpuolueesta. On tainnut jäädä huomaamatta kahden suositun pelin, jalkapallon ja pesäpallon levinneisyys ja taso Suomenmaassa. Maan väkirikkaimmilla alueilla, Helsinki, Espoo, Turku, Tampere, Lahti ei jyllätä pesiksessä, ei kohta edes Oulussa tai Jyväskylässä, mutta kylläkin jalkapallossa. Samoilla alueilla ei keskustapuolue yllä politiikassa edes perus- tai keräilyeräjoukkueeksi!
Valmentautuminen on Kepun osalta ollut olematonta 2 000 000 ihmisen, äänestäjän alueilla. Nyt se on auttamattomasti myöhäistä, ainiaaksi! Parasta olisi pitäytyä kotitanhuvilla, kun se vielä hetken on edes siellä mahdollista. Kepusta ei ole kaupunkilaisten kanssa marjaan!
Liian myöhään, VanhasMatti, ei edes vesipääsky, älysi ettei hänestä ole johtajaksi, ei edes kotipesänsä puhtaanapitäjäksi. Siihenkin siivoukseen hän on joutunut hakemaan siistijää Korkeimmasta oikeudesta tai tulla pestyksi oikeuskansleri Jaakko Jonkkan käsin. Huh hellettä, sano jänis pakkasella ! Onneksi polvet lopulta pettivät ettei tarvinnut yksinoloa ilman syytä itkeä. Voin vakuuttaa ettei seitsemän vuoden vetämättömyyttäsi enää juhannuksen jälkeen kukaan keskustalainen tule kehumaan. Kas kun elämä on kovin raadollista! Kysy vaikka NykäsMatilta, kaiken gloorian kokeneelta. Sinä et vaan taida enää olla Nykäsen luokkaa lööppien otsikoihin. Mitättömyyden teot eivät myy ellet sitten ryhdistäydy ja repäise yksityisyytesi menneisyydestä aivan piruja. Mutta siihen Sinussa ei ole miestä, vai mitä?
Kaikki Keskustan "vellihousut", kansanedustajat Kalli, Kaikkonen, Kaunisto ja kummppanit etunenässä ovat lakaisseet johtajuuden maton alle! Kun ei ole kanttia, niin ei ole kanttia, vaikka on keulassa kaikenlaista Anttia ! Isot miehet marmattavat Korhosesta äänestäjiensä edessä kuin pahaisimmat juoruämmät. Siitä seuraa ettei heitä kukaan seuraa. Näin on käynyt, Luojan kiitos, koko keskustaliikkeelle. Viisaat keskustalaiset ovat valinneet ja kohta loputkin valitsevat turvallisen ja suomalaisista välittävän yhteisön, Perussuomalaiset, niin maakunnissa kuin myös Kepun kanssa marjaan lähteneen kokoomuksen kaupungeissa. Demarit eivät ole enää pitkään olleet työllään eläville muuta kuin verenimijöitä palkansaajan pussilla !
Onni yksillä, kesä kepulaisillakin. Lahdessakin ! Totuus kuitenkin on ettei kepusta ole vastusta kohta kompuroivalle kokoomukselle, ei edes sossuille, Soinin joukoista, Perussuomalaisista, puhumattakaan seuraavissa vaaleissa yli kymmeneen vuoteen. Sisältö ja sanoma uupuuvat. Ja hyvä, uskottava pelinjohtaja äänestäjien hurmioittajana !
Siinä ei auta Kiven kovuus, ei Pekkarointi, ei edes Väyrystely, jolla sentään Paavo pitäisi vuoden verran Kataista kurissa ja Sinnemäen laulukuorossa ! Sitten sekin loppuisi, mutta jäisipä Kepuun edes kantajoukko, 15 prosentin kannatuksella. Muitten myötä taitavat mennä siemenperunatkin! Mutta haitanneeko tuo muita kuin entisiä maalaisliittolaisia. Kekkonen kumminkin sanoisi että saatananan tunarit !
Juoksut jäävät lyömättä, kun sieppari ja etenijät ovat seitsemän vuotta kesantopellossa maanneet ja kaikki eväänsä ennen viimeistä vuoroparia syöneet ! Yleisö ja rotat kaikkoavat uppoavasta laivasta ! Voi Alkio parkaa haudassaan ! Varokaa väärää, hyvät ihmiset !
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti