40 vuotta sitten, OSA IV; maltilla mennään!

Helmikuu 1971 eteni loppuunsa rauhallisesti ilman pahempaa vauhdin kiilausta. Olen aina rakastanut rajuja vauhdillisia harjoituksia, varsinkin raakoja intervalleja. On tullut vedettyä 50 x 200m / nousevilla vauhdeilla 32 - 26 / 200m tai 25 x 400m /samoin kuvioin 66 - 56 / 200m. Nyt pysyttäydyin 15 x 600m ja 10 x 800m sarjoissa. Paransin vain alkua eli ekaa 400m:ä 68:sta 66:een ja ekaa 600m:ä 1.42:sta 1.39:ään, viime 200 metriä molemmissa 30 kuten tammikuussa, vaikka niiden helppous houkutti pinkomaan lujempaakin. Viikkokilometrit edelleen 220:n nurkilla. Painoni laski hiljalleen 58 pintaan; rasvat saivat kyytiä ja lihasten muoto alkoi näkyä selkeänä.

Sain harjoituskumppanin Ruotsin Jan-Ingvar Ohlssonista. Poika oli selvittänyt liikkeeni ja purjehti liiveihini saadakseen tukea suunnitelmiinsa siirtyä lopullisesti maililta vitoselle. Minulle homma sopi ihan mukavasti. Janhan oli voittanut minut edelliskesän Ruotsimatsin vitosella! Pohja vain hänellä rakoili minun ohjelmani seuraamisessa, jota hän oli tullut hakemaan. Hän veti kuussatasista vain joka toisen ja kasisatasista vain 600 metriä. Viimeiseen 200 metriin eivät rahkeet vielä riittäneet. Järkevä ratkaisu häneltä, vaikka pelko tuntui olevan kovasti pinnassa. Suurimman pelkonsa Jan-Ingvar koki toki ensimmäisellä yhteisellä 15 kilsan lenkillämme. En sitä minä aiheuttanut, vaan reitin varrella olevan karjatilan verenhimoiset hurtat! Olin itse käynyt niiden kanssa ankaran taistoni kivin ja kepein edellistalvena. Voittanut sen ja saanut niistä ystävät, jotka riensivät vastaani tänä vuonna jo häntäänsä heiluttaen. Tiesivät kuka oli niiden herra ja käskijä! Toisin oli kun Jan-Ingvar ehti muutama satametrinen jääneenä tilan portille. Alkoi hirmuinen huuto, kun hurtat kävivät oudon hätistelijän ja huitojan kimppuun! Koirat pyrkivät kiinni ruottalaispohkeisiin! Hjälp mig, hej Grymme, de vill dödä mig! Pakkasi väkisinkin hymyilyttämään, mutta olihan miestä autettava. Palasin takaisin ja silittelin / selittelin Jan-Ingvarin koirakolonnian ystäväksi.

Pienen piristyksen helmikuun arkeen tarjosivat kaksi Penedoon ilmestynyttä Finnairin lentoemoa. Sipilän Toivo, Penedon " leppeä kyläpäällikkö " määräsi minut avustajakseen yhdeksi viikoksi syömään, saunomaan, uimaan ja samoilemaan näiden ihanuuksien kanssa illat, yöt ja osan päivääkin niin Aqulhas Negrasin kuin Ancra do Reisin vesillä. Olin tottelevainen maalaispoika kokeneiden opastettavieni palvelijana; ei pidä kieltäytyä, kun hyvää tarjotaan, totesimme kaikki kuin yhdestä suusta! Viikko kauneudelle oli pikantti piristys muuten arkipäiväisessä työssäni. Minkä väsymyksenä menetti, sen sai takaisin naisen tuoksuna!

Viikot kuluivat, naiset lensivät Eurooppaan ja Juha jatkoi juoksuaan unelmansa suunnassa entistäkin vakuuttuneempana siitä, että Luojakin tykkäsi Pohjanpojasta!

Olen valinnut tähän juttuun kuvan maalauksestani, 200 x 200cm, Helsingin Olympiavitoselta. Kohdasta, jossa Chataway kaatui keulasta ja Emil, Alain ja Herbert kiitävät loppusuoralle. Otin heidät pois Stadionilta, asetin väliin kullan keltaisen Paavo Nurmi - patsaan. Taustalle vielä jo menneen suursodan tulipilvet. Halusin samaan maalaukseen maailman kaksi kovinta kestävyysjuoksijaa Paavo Nurmen ja Emil Zatopekin! Kaikki on voitettavissa, sota, kärsimykset ja rikkomattomat tulosrajat! Alain Mimoun täytti 1. päivä tammikuuta 90 vuotta, muut maalauksessa kirmaavat mitalistit lepäilevät ikuisuuden niityillä. Maalauksen vuodelta 2002 omistaa Veikkaus Oy.